Lupaus paremmasta - osa 1

Olen 39-vuotias kuopiolainen yleislääkäri ja yrittäjä. Olen perustanut Lääkärikeskus Lupauksen noin kuusi vuotta sitten. Tavoitteeni on ollut alusta saakka tarjota maailman parasta terveydenhuoltoa kaikille suomalaisille.

Tässä juttusarjassani kerron, kuinka Lääkärikeskus Lupaus on saanut alkunsa, millainen vaikutus biokemian opinnoillani on ollut lääkärin työhöni ja millaisiin tilanteisiin/hankaluuksiin etiikkani mukaisesti toimiminen on johtanut.

Kiinnostuin biokemiasta lukiossa ollessani ja aloitin biokemian opiskelun Kuopion yliopistossa vuonna 1998. Kiinnostuin kuitenkin pian myös lääketieteestä ja istuinkin ensimmäisenä opiskeluvuotena usein myös lääketieteen kursseilla – luvatta tietenkin. Kiinnostukseni lääketieteeseen ja biokemiaan oli niin voimakas, että hain ja pääsin lääketieteelliseen vuonna 1999. Opiskelin näitä rinnakkain vielä kaksi vuotta, mutta sen jälkeen jouduin luopumaan biokemian opinnoista aikapulan vuoksi. Olen valmistunut lääkäriksi vuonna 2006, mutta aloittanut työurani jo 2004, kuten silloin oli mahdollista.

Ensimmäinen (kesä)työpaikkani lääkärinä oli Varkauden terveyskeskus ja sen kesän jälkeen jatkoin erittäin ahkerasti viikonloppupäivystäjänä ympäri Itä-Suomea. Tein pääsääntöisesti terveyskeskuspäivystyksiä, mutta olin vakituinen vierailija myös Varkauden aluesairaalassa sekä Savonlinnan ja Joensuun keskussairaaloissa. Suuntauduin vahvasti yleislääketieteen ja sisätautien puolelle. Varkauden aluesairaalan sisätautiosastolla tein myös sairaalapalveluni. Pakollisen 1.5 vuoden terveyskeskusjakson suoritin Hankasalmen terveyskeskuksessa. Olen aina karttanut suuria laitosmaisia työpaikkoja ja arvostanut pieniä yksiköitä. Niissä byrokratian määrä ainakin tuntuu mielestäni vähäisemmältä ja työyhteisö tiiviimmältä. Myös potilas kohdataan mielestäni paremmin yksilönä ja ihmisenä.

Ensimmäisen terveyskeskuslääkärinä vietetyn kesän jälkeen koulun penkille (5. vuosikurssille) palaaminen oli järkytys. Huomasin, että opetus ei antanut juurikaan työkaluja terveyskeskusten arkeen ja tenttikysymykset oli suunniteltu lähinnä kyseisen erikoisalan erikoislääkäreitä varten. Tentissä pärjäsi paremmin ulkolukutaidolla kuin käytännön työn kokemuksella. Kesätöissä ja päivystyksissä keräämäni kokemus perustui ankaraan opiskeluun. Pahoittelen teille päivystysaulan penkkiä kuluttaneet, jos/kun päivystysvuorollani jonot välillä kasvoivat, mutta minulla oli siihen hyvä syy. Kertasin nimittäin usein oppikirjoista perusasiat ennen kuin pyysin potilaan vastaanotolle. Tein tämän satoja ellen tuhansia kertoja.

Jono saattoi edetä hitaasti, mutta uskon, että palvelun laatu oli kuitenkin odottamisen arvoista. Opin nopeasti ja valtavasti. Uskallan myös väittää, että loppujen lopuksi myös nopeus kasvoi laadusta tinkimättä ja jonoja ei päässyt enää muodostumaan vanhaan malliin. Mutta ne tenttikysymykset. Muistan edelleen kuinka vitsailimme yhdestä infektiotautien tenttikysymyksestä. Edellisenä vuonna tentissä oli kysytty jänisruton eli tularemian hoitoa raskaana olevilla! Jos muistan oikein, laskimme silloin, että keskimäärin yksi kurssiltamme (meitä oli yli 100) saattaisi huonolla tuurilla tavata koko uransa aikana yhden raskaana olevan tuleremiapotilaan. Ja siihenkin hoito-ohje on yksinkertainen: lähetä potilas sairaalaan ja kertaa hoito-ohjeet kirjallisuudesta.

Minä en ole ulkolukutyyppiä ja päätinkin olla tuhlaamatta aikaani lillukan varsiin. Siitä lähtien poistuin tentistä heti, kun se oli mahdollista eli 30-40 minuutin kuluttua ja tavoitteeni oli saada puolet pisteistä, jotta sain tentin hyväksyttyä. Onnistuin siinä erinomaisesti, joskaan tenttiarvosanani eivät olleet kovin mairittelevia. Työni laadussa heikot arvosanat eivät näkyneet. Voin sanoa, että olin pidetty päivystäjä potilaiden ja hoitohenkilökunnan keskuudessa.

Kiertäessäni ympäri maakuntaa – ja välillä kauempanakin – huomasin, että osaisin tehdä asioita paremminkin, mutta potilaalle varattu aika ei riittänyt. En muista ikinä tavanneeni yhtäkään ravitsemusterapeuttia työurani aikana. Fysioterapeuttien kanssa hörpättiin välillä kahvit samaan aikaan, mutta varsinaista yhteistyötä emme saaneet kunnolla käyntiin edes Hankasalmen aikoina. Näistä kokemuksista syntyi ajatus omasta lääkärikeskuksesta. Oman lääkärikeskuksen tarkoitus oli mahdollistaa riittävästi aikaa ja tiivistä yhteistyötä tekevä hoitotiimi vastaamaan kaikkiin potilaiden yleislääkäriä vaativiin tarpeisiin. Terveyskeskuksissa aikaa potilaalle ja tiimityölle oli mielestäni liian vähän.

Yrityksemme on kasvanut kuuden vuoden aikana mukavasti. Lupauksessa työskentelee rinnallani neljä muuta lääkäriä, joista yksi kokopäiväisenä, kaksi ravintovalmentajaa, yksi liikuntafysiologi/fysioterapeutti, kaksi perushoitajaa, kaksi lääketieteen opiskelijaa sekä vaimoni Riikka joka osallistuu yrityksen hallinnointiin ja markkinointiin. Alusta saakka mukana yrityksen toiminnan kehittämisessä on ollut myös yksi omistajistamme, Marja. Olemme vielä pieni yritys suurten ulkomaisessa omistuksessa olevien lääkäritalojen rinnalla, mutta olen silti ylpeä luomistamme työpaikoista. Voisimme palkata pian lisää henkilökuntaa, mutta sen jälkeen toimitilojemme seinät alkavat rajoittaa kasvua.

Nostan tavanomaista terveyskeskuslääkärin kuukausipalkkaa ja teimme päättyneellä tilikaudella pienen voiton. Osinkoa emme ole yrityksestä nostaneet. Yrittäjänä minua kutkuttaa ajatus myös taloudellisesti menestyvästä yrityksestä, mutta raha ei ole minulle kovin kummoinen motivaattori. Voisin tienata enemmän ja huomattavasti helpommin muissa tehtävissä. Haluan kuitenkin toimia toisin ja siksi valitsin yrittäjyyden ja Lääkärikeskus Lupauksen.

Lupaukselle nimeä valitessani, listasin asioita, lupauksia, jotka olivat minulle eettisesti tärkeitä. Tässä niistä muutama:

• Annamme lupauksen paremmasta. Me lupaamme tehdä työmme laadukkaasti, huolellisesti ja luotettavasti.
• Me lupaamme kuunnella ja uskoa asiakasta sekä kunnioittaa hänen toiveitaan ja vakaumustaan.
• Emme voi luvata parantumista, mutta voimme luvata ennaltaehkäistä tehokkaasti, parantaa elämänlaatua sekä työ- ja toimintakykyä, niillä terveyden osa-alueilla, joista löydämme korjattavaa.
• Lupaamme auttaa tai jos emme itse siihen pysty, etsiä tahon, joka pystyy.

Tässä siis lyhyesti oma historiani sekä Lupauksen syntymiseen liittyvä tarina. Seuraavassa kirjoituksessani kerron, kuinka tutustuin funktionaaliseen lääketieteeseen ja mitä sen jälkeen tapahtui, pysy siis kuulolla.

Kuopiossa 30.11.17,

Ville Pöntynen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ensimmäinen ilmianto

Valvira tanssii Endokrinologiyhdistyksen tahdissa

Tätä Lääkärilehti ei suostunut julkaisemaan